Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda osti vuonna 2022 pääosin Tuusulan kunnan omistamalta kiinteistöyhtiöltä Pekka Halosen akatemian kiinteistön. Akatemian rakennuksissa oli hankintahetkellä paljon korjaustarpeita, joten ensimmäinen tehtävä kaupan jälkeen oli selvittää, mitä tiloille tulisi tehdä, jotta ne vastaisivat nykyaikaisia opetustarpeita. Oman haasteensa toi se, että osa rakennuksista on 1900-luvun alkupuolella rakennettuja suojeltuja kohteita yhdessä suojellun pihamiljöön kanssa.

– Akatemian tiloja käyttää noin 40 työntekijää ja 400 opiskelijaa. Päätimme toteuttaa perusparannusprojektin rakennus kerrallaan, aloittaen D-talosta. D-talon asuntolatoiminta päätettiin lopettaa ja muuttaa tilat opetustiloiksi. Näin remontti saatiin käyntiin niin, että akatemian toiminta pystyttiin pitämään koko ajan käynnissä muissa rakennuksissa, kertoo Keudan kiinteistöpäällikkö Vesa Takko.
– Projektia varten laadittiin tilasuunnitelmat, mutta suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa haasteena oli rakennuspiirustusten ja muiden lähtötietojen puute. Näistä syistä päätimme edetä vaiheittain ja ratkaista havaitut ongelmat sitä mukaa kun niitä tuli vastaan. Ammattitaitoisten suunnittelijoiden ja toteuttajien rooli korostui, Takko jatkaa.
Tilaajan, käyttäjän ja urakoitsijan yhteistyö onnistumisen perustana
– Tärkein onnistumisen perusta oli lähes päivittäinen, kolmikantainen yhteistyö rakennuksen käyttäjien, tilaajan ja meidän välillä, toteaa Rakennustyö Karvosen projektipäällikkö Harri Nordström. – Myös ammattitaitoinen rakennesuunnittelu nousi projektin aikana arvoonsa. Puutteellisista lähtötiedoista huolimatta saimme esimerkiksi muunnettua betonirunkoisista pikkuhuoneista onnistuneesti moderneja luokkatiloja palvelemaan loppukäyttäjän tarpeita.
Vanhoja rakennuksia kunnostettaessa vastaan tulee usein ennalta arvaamattomia ongelmia. Näiden ratkaiseminen yhteistyössä kaikkien osapuolten kanssa on onnistuneen peruskorjausurakan perusta.

– D-talon päädyn osalta jouduimme päivittämään suunnitelmia ja rakentamaan uuden päädyn esiin tulleiden ongelmien vuoksi. Tämä ei kuitenkaan estänyt projektia pysymästä aikataulussa, ja siitä kiitos kuuluu kaikkien osapuolten hyvälle yhteistyölle, Takko sanoo. – Avoin ja rehellinen viestintä kaikkiin suuntiin on välttämätöntä, jotta projekti etenee – ja tässä projektissa se toimi.
Käyttäjät ovat tyytyväisiä uusiin tiloihin
Pekka Halosen akatemian D-talon peruskorjaus valmistui vuonna 2023 ja päärakennus, A-talo, vuonna 2024. C-rakennuksen työt ovat viimeistelyvaiheessa tätä artikkelia kirjoitettaessa. Käyttöönotot ovat sujuneet aikataulussa, ja rakennusvaiheessa tehdyt osaluovutukset ovat tuoneet joustoa käyttäjille.
Remontin aikana uusittiin paitsi tilat myös koko talotekniikka. Lisäksi 1908 valmistuneeseen hirsirunkoiseen rakennukseen asennettiin hissi.

– Käyttäjät ovat olleet erittäin tyytyväisiä uusiin tiloihin. Käyttöönotto on sujunut joustavasti ja aikataulussa. Voin sanoa, että käyttäjien toiveet on huomioitu erittäin hyvin: opetustilat ovat nyt ajanmukaiset, ja esimerkiksi tiloissa liikkuminen on helpompaa myös liikuntarajoitteisille. Erityiskiitos kuuluu ammattitaitoisille asentajille ja rakentajille, jotka työn toteuttivat, Takko kiittää.

Kiinnostuitko yhteistyöstä?
Rakennustyö Karvonen rakentaa, kunnostaa ja ylläpitää
Rakennustyö Karvonen Oy korjaa, huoltaa ja rakentaa kunnille, yrityksille ja yksityisille. Meille on tärkeää, että tilaaja saa korkeatasoisen saneerauspalvelun sovitusti, aikataulua ja sopimuksia kunnioittaen. Kilpailuttaessanne rakentamispalveluja Keski-Uudellamaalla haluamme olla mukana.